Helmikuu: Prof Kalma ja Dr Yulma kehittyvät

“PROF KALMA” ESITTÄYTYY

Aloitin pokerihelmikuun lataamalla Full Tilt Pokerin peliohjelmiston. FTP nimittäin mainosti PokerStarsilla talletusbonustaan: jos aukaisee pelitilin FTP:lla ja tallettaa X euroa, saa X euroa bonusta. Bonus tosin “vapautuu” osissa peliaktiivisuuden mukaan ja PokerStarsin tilikin piti jotenkin linkittää FTP:n tiliin. En vaivannut muotoseikoilla päätäni, vaan asensin ohjelman, linkityin ja tallensin 100 dollaria.

Perustin pelitilin nimellä Prof Kalma ja valitsin laajasta kuvavalikoimasta gekkoliskon kuvaamaan pelaajapersoonaani. Ehkä  avatarin valintaan vaikutti alitajuinen toiveajattelu. Gekothan ovat trooppisen ilmanalan liskoja, jotka yleensä vain kyttäilevät seinillä ja odottavat, että “paisti” tulee tarpeeksi lähelle napattavaksi.

Alkuun FTP:n käyttöliittymä tuntui sekavalta ja ajattelin, että pelaan mieluummin PokerStarsilla, mutta muutama voittoisa pelisessio sai kuin saikin pelipaikan tuntumaan sympaattiselta. Pelasin silti helmikuussa enemmän PokerStasilla. Tähän vaikutti mm. se, että PokerStarsilla on myös iPad-applikaatio, jota on selkeä ja kätevä käyttää - niin kuin tablettikoneita ylipäätäänkin. Tosin usealla pöydällä pelatessa iPadillä on hiukan hankala navigoida pöytien välillä.

RAHAN MENOA EI VOI ESTÄÄ

Tammikuun postauksessa kerroin, että ensimmäisen pokerikuukauteni saldo ei ollut mairitteleva. Tappiota tuli reilut 40 euroa. Harmitti, koska en osannutkaan tuosta vain pelata pokeria voitokkaasti. Kuukauden loppua kohden pelini tosin alkoi parantua. Toivoin helmikuun tuovan minulle lisää kokemusta, rutiinia ja – tietenkin – voittoja. Jatkoin mikropelien pelaamista, että tulisin sinuiksi pelin kanssa, ja ehkä olen jonkin verran tullutkin. Rahalliset ilot ovat tosin toisenkin pelikuukauden jälkeen jääneet vähäisiksi. Miinusta tässä kuussa tuli noin kahdeksan euroa. Mutta kehitystä sekin.

Olen siis kahdessa kuukaudessa hävinnyt melkein 50 euroa ja pelannut yhteensä noin 35 tuntia pokeria. Pelaamisen hinnaksi on siis tullut keskimäärin 1,40 euroa/h. Millainen summa se oikein on viihteestä? Mietitäänpä muita arkisia ja maksullisia viihteen lajeja: elokuvia, lukemista ja muuta pelaamista. Karkeasti arvioiden näiden viihdykkeiden tuntitaksat ovat tätä luokkaa:

Elokuva (2 h), elokuvateatterissa 10 e = 5 euroa/h

Flipperi (onko niitä edes enää olemassa?) 1 e/peli = 4 euroa/h

Elokuva (2 h), vuokraamossa 6 e = 3 e/h

Sotapeli (läpipelaaminen 10 h) 25 e = 2,50 euroa/h

Romaani (300 sivua, 15 h) 30 e = 2 euroa/h

Aikakauslehti 5 e/irtonumero (lukemista 2,5 h) = 2 euroa/h

Nettipokeri á la Jukka Jouhki = 1,40 euroa/h

Sanomalehti (tunti per aamu) 30e/kk = 1 e/h

iPad-peli, pieni ja koukuttava (kyllästyminen > 50 h) 2,50 e = 0,05 euroa/h

Tässä listassa pokerinpelaamiseni sijoittuu ihan kohtuulliselle kustannustasolle, joskin se on useammin toistuvaa kuin vaikkapa elokuvankatsominen, joten se voi ahkeralla kuluttajalla tulla suht kalliiksi. Elokuvia voi tietenkin katsoa käytännössä ilmaiseksi televisiosta, romaaneja voi lainata kirjastosta ja sanomalehtiäkin voi lukea useassa paikassa ilmaiseksi. Monet tietokonepelitkin ovat ilmaisia tai niitä voi pelata eri tavoin uudestaan ja näin lisätä niiden peliaikaa. Toisaalta voihan pokeriakin pelata ilmaiseksi netissä tai kavereiden kanssa livenä. Itselleni se ei kuitenkaan enää ole vaihtoehto, nyt kun rahan makuun on päästy.

PÖTYÄ PÖYDISSÄ

Viime postauksessani kerroin, että miellyin monipöytäpelaamiseen, koska yhdellä pöydällä "grindaaminen" tuntui aika tylsältä. Helmikuussa jatkoin aluksi samaa rataa, joskin aloitin pelisession usein pelkästään yhdellä pöydällä. Meno kuitenkin alkoi tuntua usein liian hitaalta, joten aukaisin pian yhden tai useamman ekstrapöydän. Aina se ei johtanut positiivisiin lopputuloksiin.

Esimerkiksi eräänä iltana, kun muu perhe oli mennyt nukkumaan (joskin tytär vielä höpötteli itsekseen sängyssään), menin pelaamaan pikkupöytään PokerStarsilla, mutta jännityksen vuoksi avasin kolme pöytää lisää. Huomasin, että neljää pöytää pelatessa täytyy olla tosi tarkkana ja keskittyä. Minä en tosin osannut. Tytärkin tuli muutaman kerran sängystään pois, ja minun piti pelin ohella kommennella häntä takaisin nukkumaan. Stressaavan pöytäruljanssini keskeltä annetut käskyt tulivat vähän tavallista tiukemmalla äänensävyllä. Kohta menin yhdessä pöydässä nollille ja pian toisessakin. Ajattelin, että täytyy alkaa pelata "ryysyt tai rikkaus" –taktiikalla ja alkaa mennä kahdessa jäljelle jääneessä pöydässä all in aina kun vain mahdollista. Oli jo aika myöhäkin, joten en jaksanut turhia miettiä. Kolmaskin pöytä meni nollille, ja kohta viimeinenkin. Pelisessiossa meni puoli tuntia ja neljä dollaria. Oli aika tyhmä olo.

Toisena päivänä valitsin neljä pöytää iPadillä. Olin flunssaisen tyttären kanssa kotona. Tytär katseli Dinojunaa telkkarista, joten arvelin minulla olevan n. 20 minuuttia peliakaa. Olin alkuun aika mukavasti voitolla (yht. 4 dollarin sisäänostosumma oli kasvanut 5 dollariin), kunnes yhdessä pöydässä ajattelin viimeinkin katsoa bluffaileeko eräs aggressiivinen pelikaveri vai ei. Menin vähän huonoilla korteilla all in ja huomasin, että kaveri ei bluffannutkaan. Minulta hävisi pelirahat yhdestä pöydästä, joten päätin lopetella pelit myös muissakin pöydissä. Hävisin yhteensä kaksi dollaria.

Eräänä iltana istuskelin vaimoni kanssa kotisohvalla. Vaimo puuhasteli läppärillään jotain, joten sanoin hänelle, että pelaan 10 minuuttia pokeria. Kymmenen minuuttia venyi tunniksi. Pelasin tällä kertaa “vain” kahta pöytää, joten pystyin vähän juttelemaankin rouvani kanssa. Yhdessä pöydässä olin voittoisa, mutta loppua kohti toisessa alkoi mennä huonosti. Päätin, että pelaan pöydän nollille, joten aloin taas mennä all in. Menin parikin kertaa, mutta olin joko onnekas tai sitten vastustajani vain foldasivat. Pääsinkin yllättäen voitolle tässäkin pöydässä. Tuloksena oli 3,38 USD (sisäänosto 2 x 1 USD) eli varmaan paras ilta siihen mennessä. Aloin ajatella, että ehkä kuitenkin on parempi pelata yhdellä tai korkeintaan kahdella pöydällä.

Helmikuun loppupuolella pelasinkin lähinnä vain yhtä pöytää. Osasyynä siihen oli se, että yksinkertaisesti pelkäsin rahojeni puolesta. Mikropeleissäkin häviäminen voi kirpaista. En myöskään enää oikein tykännyt monipöytäpelin intensiivisyydestä. Monipöytäpeli kyllä toimii, jos pelaa vaikka vartin, mutta jos pelaa tosi skarppina tunninkin, on olo aika levoton sen jälkeen. Yhden pöydän pokerin myötä olen myös siirtynyt yhä enemmän multitaskingiin muun ympäristöni kanssa: vähän pokeria iPadillä tai läppärillä, hieman telkkaria siviusilmällä, vähän jutustelua perheen kanssa ja ehkä muutama Facebook-päivitys siinä sivussa. Pokerikuoreni pysyy sopivasti raollaan ulkomaailmalle. Ja jos malttaa harjoittaa monotaskingiä ja keskittyä ainoastaan pokeriin yhdellä pöydällä, voi olla, että ennättää miettiä vähän pelitaktiikkaakin ja tarkkailla vastustajiaan.

POKERI ALKAA NIVOUTUA ARKEEN

Pokerin on nyt selvästi osa vapaa-aikaani – joskus työaikaakin. Pelailen puoli tuntia tai tunnin melkein joka ilta. Ihmettelen tosin vieläkin, kuinka voin suhtautua pokerirahaan niin tunteikkaasti. Kuinka ihmeessä voin riemastua, jos voitan dollarin? Miksi se, että kaveri voittaa tuurilla minulta 20 senttiä, herättää ärtymystä? Selvästikin pokeriraha on aivan muuta kuin arkinen raha. Se on pistemittari tai vahvuusluku niin kuin shakissa. Sillä on suuri symbolinen merkitys. Sinänsä on mukavaa, että jännitystä saa elämään senteilläkin, mutta toisinaan mietin omasta pelaamisestani ja rahan merkityksestä, että onhan se omituista kohkaamista.  Juonhan joka päivä kahviakin töissä ja maksan siitä euron. Miksi en siitä vouhota? Ehkä vouhottaisinkin, jos kahvin toisinaan saisi ilmaiseksi, mutta toisinaan siitä joutuisi maksamaan vitosen, riippuen säkästä ja siitä kuinka olen onnistunut asiani myyjälle esittämään.

Rouvakin on hyväksynyt pokerin uudeksi perheenjäseneksi alusta asti, ilman mitään suuria tunteita. Kysyin pari viikkoa sitten vaimoltani, mitä mieltä hän on pelaamisestani nykyään. Hän sanoi, että eipä oikein mitään. Se ei ärsytä eikä innosta. Kysyin häneltä, että pelottaako ollenkaan, että häviän hulluna. Hän sanoi: “Ei noilla panoksilla.” Kysyin sitten, että toivooko hän ollenkaan, että voitan hulluna. “Ei noilla panoksilla”, hän vastasi uudestaan. Tosiaankin, näillä panoksilla pokeri on harmiton harrastus. Ehkä haluaisinkin hieman enemmän vaaran tunnetta mukaan. Se onnistunee ainoastaan panoksia korottamalla.

En ole oikein vielä kehittänyt mitään erityistä pelitaktiikka – tai en ainakaan sellaista itsestäni tunnista. Pelaan aika varovaisesti ja välttelen pöytiä, joissa on kokeneita pelaajia. Olen myös huomannut sen, että minun täytyy lopettaa pelisessio yleensä niin, että yksi kolmesta kriteeristä toteutuu:

1. menen all in (jos stäkki on vähissä) että pelisessio kokee jännän lopun, 
2. saavutan seuraavan tasarahasumman alas- tai ylöspäin tai 
3. olen pelannut tasan puoli tuntia, kolme varttia tai tunnin. 

Yritän – mutta en ole täysin onnistunut – välttää huonoja pelitiloja. Näitä ovat esim. hetket, kun tyttäreni vaatii minulta huomiota, kun olen huonon nettiyhteyden äärellä (esim. junassa) tai kun pelaamiseen ei ole selkeää aikaa enkä tiedä voinko pelata minuutin vai tunnin. Tällaiset pelitilat ovat epämukavia ja johtavat yleensä huonoihin ratkaisuihin pelipöydässä.

Eräs avaininformanttini, puoliammattilainen pokerinpelaaja, antoi minulle muutaman pokeriin liittyvän kirjan lainaan. Yksi on elämänkerrallinen teos Doyle Brunsonista, pokerin elävästä legendasta. Toinen on suosikkipelaajani, Daniel Negreanun, kirjoittama teos Texas Hold’emin perustaktiikoista. Sen itse asiassa sain jopa luettuakin, ainakin päällisin puolin. Kolmas kirja on David Sklanskyn teoreettisempi opus pokerista. Yritän lukea loput kaksi kirjaa kevään mittaan.

Paras ohje tälle kuukaudelle tuli kuitenkin itse kirjojen lainaajalta. Hän neuvoi minua rakentamaan vahvan peli-imagon mm. korottamalla heti käsikorteilla ja sen jälkeen uudestaan flopin jälkeen, jolloin moni pelaaja saattaa pelästyä ja foldata. Samainen kaveri myös ohjeisti pelaamaan maksimistäkillä. Kun ostaa itsensä sisään pöytään mahd. suurella summalla, on varaa tehdä aggressiivisiakin liikkeitä eikä “scary money” –syndrooma (huonoa peliä, koska pelkää matalan stäkkinsä puolesta) iske aivan heti.

MILTÄ POKERI NYT TUNTUU?

Pokeri on vieläkin mielenkiintoinen peli ja uskon, että se tulee mielenkiintoisammaksi maaliskuussa, koska on aika tehdä muutoksia. Olen jo mielestäni pelannut tarpeeksi mikrotason käteispelejä. Varmasti pelaan niitä jatkossakin, mutta maaliskuussa ajattelin kokeilla jotain seuraavista: isompia käteispelipöytiä, turnauksia, sit & go -pelejä, Omahaa, heads-upia tai rush pokeria. En tosin ole ollenkaan varma, mitä muutos tekee pelitililleni. Minulla on vielä paljon opeteltavaa, että osaan pelata plussan puolella.

Mutta miksi minusta pokeri on mukavaa? Ensinnäkin, se on minun työtäni. Minä tutkin sitä. On mukavaa, että voin läiskiä korttia kotona ja joskus töissäkin ja sanoa, että se on minun työtäni. Olen pokeriammattilainen vähän tavanomaisesta poikkeavassa mielessä, mikä tosin saattaa vääristää pokerikokemustani. Jos on "pakko" pelata pokeria säännöllisesti ja pitää tutkimuksellinen ote mukanaan, ei kokemus ole samanlainen kuin keskiverrolla pokerinpelaajalla. Tosin on myönnettävä, että hyvin usein tutkijan roolini unohtuu taka-alalle - varsinkin kun käteen jaetaan ässäpari.

Ja tietenkin pokeri on mukavaa myös siitä syystä, että siinä voi huijata, vaania, riskeerata, suunnitella strategiaa ja kokeilla tuuria sekä jännittää häviämistä ja voittamista. Ja taustalla häämöttää toive rahasta.

Tekstissä mainitut kirjat

Brunson, Doyle 2010. Pokerin kummisetä. Doyle Brunson. Like Kustannus Oy, Helsinki.

Negreanu, Daniel 2007. Hold’em-pokeri. Voittamisen taito. Readme.fi, Helsinki.

Sklansky, David 2007. The Theory of Poker. A Professional Poker Player Teaches You How to Think Like One. Two Plus Two Publishing, Henderson (NV).

Lue myös edellinen postaukseni: Tammikuu: tyylin ja jännityksen löytämistä.